Review from Metal Liluola

Posted by Nick Skog on Thursday, May 23, 2019 Under: Finnish
From: Metal Liluola
Published: May 21, 2019 

Kotimainen yhden miehen black metal -projekti KVAL nostatteli pari vuotta sitten alan harrastajien kulmakarvoja erinomaisella debyytillään, ja iskee nyt muutaman vuoden hengähdystauon jälkeen mustan tikarinsa kuulijan sieluun uudella ”LAHO”-nimeä kantavalla albumilla. Sitä tietää myös olevansa tekemisissä ehdan underground-materiaalin kanssa, kun arviointipöydälle tipahtaa poltettu CD-levy ja saatetekstin virkaa toimittaa paperilapulle käsin kirjoitettu kappaleluettelo.

”LAHO” on musiikillisesti suoraa jatkumoa edelliselle teokselle. KVAL sylkee ilmoille sysimustaa tunnelmallista metallia, joka ei anna kuulijalle pienintäkään armoa, onnistuen kuitenkin olemaan kaikessa raakuudessaan äärimmäisen kaunista ja koskettavaa. 38 minuuttia kellottava eepos on jaettu neljään kappaleeseen, joidenka ruotiminen yksittäin on melko turhaa, sillä tämän tyyppinen maalaileva sekä hiljalleen rakentuva materiaali ansaitsee tulla kuunnelluksi kokonaisuudessaan.

Koukuttavat kitaramelodiat kuljettelevat musiikkia kappaleesta toiseen kaikessa hartaudessaan, eikä tätä konseptia ole rikottu turhilla kikkailuilla. Raivokas vokalisointi sekä kaihosa kitarointi tuovat biiseihin kaivattua dynamiikkaa. Edellisestä levystä on otettu pieni petraus tuotannon selkeyden puolella, mutta mistään liian sliipatusta materiaalista ei voi vieläkään puhua. KVALin musiikissa on läsnä tyylille tunnusomainen vahva maakellarin tuoksu.

KVAL on loihtinut tukevan annoksen kotimaista mustaa metallia, ja uskallan väittää, että käsillä on yksi alkuvuoden 2019 kovimmista black metal-julkaisuista. Suosittelen ottamaan yhtyeen kuuntelulistalle pikimmiten – etenkin jos kuulut siihen ihmisryhmään, joka ei sen kummemmin perusta ”kaupallisesta p*skasta”.

Rating: 8/10
Reviewed by: Markus Salmela

In : Finnish 


Tags: "kval" "kval laho" "laho" "kval atmospheric black metal" "kval finnish black metal" 


 Released:  May 23, 2019
500 Copies
Genre: Atmospheric Black Metal

ORDER CD
STREAMING / DOWNLOAD

Blog Archive